Sillähän se reissua edeltävä ilta alkoi. Armottomalla migreenillä. Itse asiassa se alkoi jo päivällä, mutta kitkuttelin sen kanssa ja otin kyllä ihan kunnon lääkettä ja muuten sitten yritin hoitaa itseäni. Mutta se vaan yltyi.

Tunti lääkkeen ottamisen jälkeen olo huononi. Alkoi etomaan kaikki hajut ja maut. Ei sietänyt silmät valoa. Koko kroppa oli ihan kylmä ja hikeä puski kuin mikäkin valtameri olisi sisällä myrskynnyt. En pystynyt oleen paikallaan hetkeekään ja olo oli niin surkea, että itku pääs. Ja avokki tottakai oli kaverillaan käymässä, niin ei just sillon saanut henkistä tukea.

Avokin kotiuduttua yhdeksän maissa illalla soitin ensiapuun ja sanoivat että jos siinä vähän ennen kymmentä pääsisin. Siinä sitten tehtiin lähtöä ja ajattelin että syön banaanin, kun viimeksi aamupäivällä olin syönyt. Että jos joutuu odottamaan niin verensokeri laskee ja se ei ainakaan paranna oloa. Ei tarvinnut kuin haukku, niin koko sen päivän sapuskat tuli ylös ja ulos. Yök yök.

Lopulta, yhden jälkeen sinä yönä pääsin lääkärin vastaanotolle sen kolmen tunnin odottelun jälkeen. Aloitettiin estolääkitys ja sain pahoinvointilääkettäkin. Oli ihan rempseä lääkäri, nuori mies. Kertoi yhtä jos toista uusinta tietoutta ja näin ollen lähdimme viisaampina ja edelleen huono vointisina kotiin rohdot laukussa.

Laitoin kaverille viestiä sitten kotona, ettei me nyt tullakaan. Sorry.