Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Ajatuksia, tuntemuksia ja havaintoja omasta elämästäni ja sen ympärillä tapahtuvista asioista.
Arkisto
Seuraa blogia Bloglovin'lla
Tattis!


8.8.2007 alkaen turisteja


kiitoksia, kun väänsitte rautalangasta
omaa elämää
16.10.2007 - 11:18
Sain eilen eräältä vanhalta ystävältäni viestin, että mitä kuuluu? Aloin miettimään asiaa tosissaan. Kuinka monesti ihminen kysyy toiselta vakavissaan, että mitä kuuluu? Siten, että häntä vielä oikeasti kiinnostaisi toisen kuulumiset. Omia ihmissuhteitani ajatellen ainakin liian harvoin tulee kysyttyä tai kuultua ko. lausahdus. Eikä se tarkoita, etteikö kiinnostaisi. Ehkä ihmissuhteeni ovat sitten kovin pinnallisia..
 
Minun elooni ei kuitenkaan kuulu kovin erikoisia tällä hetkellä. Olen vallan tyytyväinen kaikkeen. Vanhempani ja sisarukseni kävivät sunnuntaina etukäteissynttärikahveilla. Leivoin korvapuusteja ja toscapiirakkaa, sekä voileipäkaakun kahvipöytään. Sain synttäreiden kunniaksi ihania ruususia ja lahjakortin erääseen huonekaluliikkeeseen. Nimittäin meidän taloudessa puhaltaa siten uudet tuulet, että olemme ostamassa mm. uuden sängyn, olohuoneen maton, kirjoituspöydän ja työtuolin. Lisäksi minulle tilattiin eilen ikioma läppäri <3 ...Tämän hetkinen koneeni on aikamoinen vanha rousku. Ruksuttaa ja puksuttaa, ei kaikkia ohjelmia suostu avaamaan, muistia ei ole sanaksikaan, jne. Aikoinaan sain tämän eräältä tutulta (niin kuin myös edellisen koneenkin), että sinällään on erittäin hyvin kyllä palvellut.

Mutta, mitä sinulle kuuluu? :)
10.10.2007 - 10:41

Ihan oikeat termostaatit pattereihin saapuivat tänä aamuna puoli yhdeksältä. Johan niitä oli odotettukin! :)

Olen ollut laiska tämän blogin suhteen. Olen ollut tosi vässykkä tuon työharjoittelun jäljiltä. Vielä tämä viikko olisi uurastettavaa ja sitten se olisi ohi. Tarkemmin sanottuna huomenna on viimone päivä plus sitten tehtävien tekoa parina päivänä! Loppuarviointi oli jo maanantaina, kun ei opettajalle muu aika oikein sopinu. Oon tosi tyytyväinen arvosteluihin. Kun oli tuossa pientä kriisin poikasta ilmassa ja vakavasti harkitsin jo omaa ammatillisuutta ja tulevaisuutta alalla. Mutta olen tyytyväinen etten luovuttanut. Aloin jopa pitää työpaikasta, vaikka ilmapiirissä sielä onkin kovasti parannettavaa.

Olen kovasti pähkäillyt mitä leipoisin tulevana sunnuntaina. Vanhenen ensi viikolla ja omat porukat tulee käymään jo nyt, kun eivät lähempänä ajankohtaa pääse. Appivanhemmat taas tulee seuraavana viikonloppuna. Olen pyritellyt kaikenmaailman leivonnaisia mielessä, mutta mieleistä en ole vielä keksinyt. Ja suolaista pitää olla myös kahvipöydässä. Harkitsin voileipäkakkua, mutta olen aika surkea siinä koristelussa ja muussa. Jos jotain hyviä ideoita teiltä löytyy, niin kertokee!

Olen muuten siirtynyt mustasta kahvista maitokahviin. Voisin jopa sanoa, että hieman parempaa se on. Mutta syy tähän on, että yritän välttää närästystä. Nimittäin päivittäin on tuntunut viime aikoina inhottavaa korventamista. Suklaa ja muut herkut eivät yhtään helpota tätä vaivaa. Päin vastoin.

Ja kun ruoasta tuli puhe, niin kai se pitää tänne vähän manata näitä liikakilojakin. Nimittäin kävin joku aika sitten labrakokeissa, mm. kolesteroliarvot otettiin ja ne pirut oli vähän koholla. Lääkäri sitten mainitsi, että ei parin liikakilon pois saaminen ole pahitteeksi. Kävin myös toisen lääkärin vastaanotolla erikoissairaanhoidon piirissä aivan toisen asian tiimoilta, sekin lääkäri mainitsi että laihduttaminen voisi olla paikallaan. Olen pienestä asti ollut pyöreänlainen ja nyt sitten pitäisi laihduttaa. Sen sanon että helppoa ei ole. Kaiken tämän lisäksi on heikkona herkkuihin. Ja rakastan leipomista. Joten nyt vain pitäisi saada itsensä sisäistettyä kilojen karistaminen.

21.09.2007 - 09:25
Nyt meni hermot!!

Herään tähän ihanaan uuteen aamuun, kun avokki kiroaa ettei pysty hampaita pesemään kun ei vettä tule! ..Ja heräänkin siihen niin välittömästi ettei kukaan herää ikinäkoskaan yhtä nopeaa. Ajatuksena vain, että pitää päästä suihkuun ennen töihin menoa. No, avokki päättää pestä hampaat vasta töissä. Jään itku silmässä kotiin, kun hän lähtee töihin. Soittaa matkalta, että rapussa oli lappu, jossa sanotaan että tänään vedet poikki klo 8-12. Ja ovat herra putkiherrat laittaneet tämän lapun vasta eilen klo 18 jälkeen tai tänän aamuna. Emme ole sitä kuitenkaan aikaisemmin nähneet. Todella ärsyttävää! Toisin sanoen vaihtoehtoja on kaksi

1. Käyn suihkussa kotona ja luotan siihen että vettä varmasti tulee klo 12 eteen päin ja sitten hirmuisella vimmalla polkasen hien valuessa töihin.

2. Menen hyvissä ajoin töihin ja käyn siellä suihkussa. Vien mukanani shampoon, hoitoaineen, suihkusaippuan, hiusvahan, hiuslakan, hiustenkuivaajan, harjan, dödön, puhtaat vaatteet, pyyhkeen, hammasharjan ja -tahnan plus mitä muuta listan jatkeeksi vielä tuleekaan.

Tällä hetkellä olen kallistumassa jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Jos nyt sit ei käy ihmettä ja vettä tulisikin aikaisemmin eikä mitään kiirettä ilmaantuisi. Mutta oli tarkoitus käydä asioilla kaupungilla, nyt unohdan ne haaveet aivan kokonaan. Lisäksi, harmittaa ihan suunnattomasti, kun olin suunnitellut että pitkästä aikaa tekisin aamupalaksi kaurapuuroa ja hyvät kahvit niin niillä jaksais sitten töissä. Mutta yksi tärkeä tekijä niihin puuttuu, joten unohdan tämänkin.

Nyt vain yritän tsempata itseni tähän päivään ja toivon että töissä asiat sujuisivat vähän mallikkaammin.
19.09.2007 - 13:04
On ollut vähän taukoa tässä bloggailussa. Nimittäin viime viikon maanantaina alkoi työharjoittelu kirurgisella osastolla ja se on vienyt meikäläisestä kyllä kaikki mehut. Äkkiseltään siirtyminen vuorotyöhön on kyllä aika raskasta kun on tottunut säännölliseen rytmiin. Yhden yövuoronkin tein jo ja se oli kyllä aika rankkaa, kun iltauninen immeinen olen. Mutta kyllä se sitten seuraavana päivänä nukuttikin ihan liiaksi, lopulta pakotin itteni nousemaan siinä vaille kolmen, että saan yöllä nukuttua. Nyt on pari vapaa päivää, pääsee vähän rentoutumaan.

Ja ihanaa ihanaa! Putkiremontti mitä todennäköisemmin alkaa olla loppusuoralla. Ei ainakaan niitä miehiä ole täällä enää näkynyt, ovat varmaan siirtyneet seuraavaan rappuun. Mutta voisivat tuoda ne termostaatit meille noihin pattereihin. Nimittäin kävivät sitten viemässä ne "kumitulpat" ja nyt vain tilalla töröttää sellainen ruuvi, mihin olen muutaman kerran jalkani kolhaissut ja se on tehnyt kipeää.

Olen tänään ollut (omasta mielestäni) ahkera siihen nähden että kohta vasta iltapäivä. Olen käynyt kaupassa, leiponut, tiskannut, jääkaapin kuurannut ja kuorinut perunat ja tehnyt lihapullataikinan päivälliseksi. Ja tässä kohta puoliin imuroin ja mitä muuta vielä keksinkään. Illalla sitten ollaan näkemässä avokin opiskelu- ja työkavereita.

Täytyy tässä vielä hehkuttaa, kun aikoinaan kerroin päivystyreissusta, niin elämä on helpottunut huomattavasti sen koettelemuksen jälkeen. Estolääkityksestä nimittäin on ollut apua enemmän kuin osasin odottaa. Todellinen totuuden hetki varmaankin lääkkeen tehosta selviää tämän ja ensi viikon aikana, kun alkaa olla sellainen hetki kuusta, että hormoonit heittelevät holtittomasti ja tällöin on migreenikin ihan hirmuista.

Että näin. Mutta, nyt sinne imuroimaan :) ..Ihastuttavaa viikon jatkoa just sulle! :)

12.09.2007 - 11:59

Esteriltä sain haasteen

*****

Tehtävänanto:

Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

*****

Eli päällä on tällä hetkellä alusvaatteiden lisäksi hennesiltä aikanaan tilaamani mustat pöksyt, sellaiset kotihousut. Ovat jo kovin nukkaantuneet ja kulahtaneet. Mutta niin ihanat ja hyvät päällä. Lisäksi appivanhempien reissusta tuliaisiksi saamani T-paita. Ja mummoni kutomat villasukat, jotka sain viime syksynä synttärilahjaksi <3

*****

En taida haastaa ketään. (Vielä) ei ole sellaisia blogiystäviä kenelle kehtaisin/uskaltaisin lähettää. Ottakoon ken tahtoo :)

09.09.2007 - 19:00

Kopsailin alla olevan ketjun Esteriltä. Toivottavasti joku nappaa myös itselleen :)


Ohjeet:
1. Julkaise omassa blogissasi koko lista yhdessä näiden ohjeiden kanssa.
2. Lihavoi ne väitteet, jotka ovat voimassa kohdallasi.
3. Lisää loppuun väite, joka pätee sinuun (käytä mielellään Comic Sans -fonttia).
4. Seuraavan vastaajan löydät tämän kirjoituksen kommenttilaatikosta (eli ekana ehtinyt joutuu vastaamaan) =D

Älä pelästy väitteiden määrää, ne selaa nopsasti läpi.


    01. Punainen on lempivärini.
    02. Omistan auton.
    03. Minulla on kissa
    .
    04. Seuraan Emmerdalea.
    05. Pystyn juomaan litran appelsiinimehua 15 minuutissa.

    06. Sain töitä!
    07. Conan O'Brien ärsyttää minua.
    08.
    Olen aamu-uninen.
    09. Rakastan suklaata ja salmiakkia.
    10. Havukasvit ovat kauniita.
    11. En osaa rullaluistella.
    12. Näen kummallisia unia.
    13. Vihreä on lempivärini.
    14. Leivon usein pannukakkuja.
    15. Olen laulanut karaokea.
    16. Käytän julkisia liikennevälineitä.

    17.En voi sietää verilettuja.
    18. Pidän Kotiteollisuudesta.
    19. Minulla on silmälasit.
    20. Olen huulirasva-addikti.
    21. Minulla on koira / koiria.
    22. Haluan superhyperjättisuuren perheen.
    23. Rakastan lomakkeiden/testien täyttämistä.
    24. Osallistun neuleolympialaisiin 2006.
    25.
    Olen neulonut Fifin.
    26. En osaa viheltää.
    27. Olen liimannut pikaliimalla suuni (=hampaat yhteen ja kieli kitalakeen) kiinni.
    28. Kohtasin aviomieheni netissä.
    29. Haluaisin hypätä benji-hypyn.
    30. Minulla on siniharmaanvihreät silmät.
    31. Olen päättämätön.
    32. Nukun vähintään kahdella peitolla.
    33. Olen mieluummin kotona kuin kylässä.
    34. Laulan suihkussa.
    35. Minulla on iPod.
    36. Seuraan useita scifi-sarjoja.
    37. Olen juuttunut kielestä kiinni jäätyneeseen metalliin
    .
    38. Minulla on tatuointi tai useampikin.

    39. Minulla on kääpiösiili.
    40. Aion pitää ensi kuussa karkkilakon.
    41. Olen suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä kuin itse olen.
    42. Olen tumpelo tekniikassa.

    43. Nyplään pitsiä.
    44. Settlers of Catan on suosikki lautapelini.
    45.
    Olen hurahtanut Sudokuun.
    46. Nukun päiväunet joka päivä.
    47. Olen vasenkätinen.
    48. Tulen työskentelemään/työskentelen lapsuuden unelma-ammatissani.
    49. Olen 29-vuotias.
    50. Olin tänään työhaastattelussa.
    51. Pidän ikkunoiden pesemisestä.
    52. Minulla on vauvakuume.

    53. Rakastan dekkareita.
    54. En tykkää työstäni.
    55. Olen kasvissyöjä.
    56. Omistan yli 500 romaania.
    57. Sisustan nukkekotia.
    58. Matikka on kivaa!
    59. Olen blogi-addikti.
    60. Olen neulonut pontson.
    61. Olen kummallisten asioiden kerääjä.
    62
    . Tykkään avantouinnista.
    63. Koulussa lempiaineeni oli ruotsi
    .
    64. Olen hurahtanut kuntoilukirjoihin.
    65.
    Tykkään naksutella niveliä.
    67. Harrastan karatea.
    68. Rakastan lohikäärmeitä.
    69. Kärsin ajoittain migreenistä.
    70. Eilen oli hääpäiväni.
    71.
    En ole koskaan juonut kupillistakaan kahvia.
    72. Olen löytänyt elämäni miehen/naisen
    .
    73. Rakastan hunaja-juustovoileipiä.
    74. Olen opiskelija.
    75. Pidän talvesta
    .
    76. Rakastan nettikilpailuja.
    77. Nälkäisenä olen hyvin äkäinen.
    78. Mukavuudenhaluni voittaa nykyään useammin turhamaisuuteni.

    79. Olen laite-/vempainfriikki.
    80. Odotan vauvaa.
    81. Olen alle 155 cm pitkä.
    82. Harrastan joogaa.
    83. Olen absolutisti.
    84. Olen pelannut luminorsupalloa.
    85. Pelaan WoWia.
    86. Olen BB-addikti.
    87. Aion muuttaa ulkomaille työskentelemään/opiskelemaan.
    88. Olen media-assistentti.
    89. Ajelen moottoripyörällä kesäisin.
    90. Olen entinen tupakoitsija.
    91. Rakastan kirpputoreilla pyörimistä.

    92. Olen ostanut 7,5 litraa Coca-colaa kerralla.
    93. Mietin jatkuvasti: mitähän tästä voisi tehdä nukkekotiin.
    94. Osaan enemmän kuin 200 sanaa ruotsia.
    95. Asun omakotitalossa.
    96. Olen ylioppilas.
    97. Osaan useampaa kuin 4 vierasta kieltä.
    98. Minulla on kummilapsi(a).
    99. Minulla on moottoripyörä.
    100. Rakastan jäätelöä.
    101. Agatha Christie kuuluu suosikkilukemistooni.
    102. Tykkään Pokémoneista.
    103. Minulla on polkupyörä.
    104. Pidän vihreästä teestä.
    105. Tykkään täyttää ristikoita.

    106. Olen ollut lentokoneessa.

    107. Inhoan/pelkään hämähäkkejä.

    108. Opiskelen japania.

    109. Rakastan kutomista/virkkaamista.

    110. En pärjää ilman kalenteria.


    ...Ärsyttää. Vuodatus temppuilee. Osa yllä olevista on nyt sit lihavoituja vaikka en ois tahtonu, ei suostunut "kaventamaan" - eli kohdat 107 ja 109 siis kavennettuina. Kiitos! Ja rivityksetkin menee huonosti. pöh.



07.09.2007 - 15:11

Viikko on sujunut hyvin. Mitä nyt vähän ressiä pukkaa. Avokin leikkaus sujui hyvin, mitä herättyään oli pahoinvointia tullut nukutuslääkkeistä. Eikä hän ole paljoa pystynyt syömään. Perunamuussia, jogurttia, vanukkaita, pirtelöä, jäätelöä, yms.. Ja kipulääkettä niin paljon, että on väsynyt koko aika.

Itse olen ollut vajaan viikon koulussa. Eilen oli ainut päivä kun olin kaikki tunnit paikalla. Flunssa ei oikein ota talttuakseen. Iltaisin noussut aina kuumetta. Yöt menee yskiessä, niin päivät sitten on vähän väsynyttä meininkiä. Henkisesti olen alkanut valmistautua ensi viikkoon, alkaa työharjoittelu kirurgian osastolla. Ja totisesti en yhtään tiedä miten siitä selviän. Sisulla mitä ilmeisemmin!

Hermoja on tällä viikolla kiristäneet mikäs muu kuin tuo putkiremontti. Enää ei niinkään mitään ylimäärästä meteliä kuulu. Mutta muuten se toiminta on todella ärsyttävää. Kerroin edellisessä postauksessa, että ovat ilmoittaneet katkaisevansa vedet tällä viikolla pariksi päiväksi. Näinä kyseisinä päivinä oli vettä laskettu jokaikiseen kippoon ja varauduttu henkisesti kyseiseen tapahtumaan. Mutta kissan viikset! Mitään vesikatkoa ei ollutkaan. ilmoitukset kyllä olivat paikallaan rapussa eikä mitään muutoksia ollut ilmoitettu, tms. Eikä yhden ainutta tyyppiä näkynyt kun olisin kysellyt, siitä vesikatkosta.

Meillä sitten kävi yksi remonttimies laittamassa parvekkeen lattian uusiks, kun takuu umpeutumassa pari vuotta sitten tehdystä julkisivuremontista ja lattia on jotenkin vioittunut/halkeillut syystä tuntemattomasta. Sille ihmeteltiin tätä toimintaa ja se sitten tiesi kertoa että vesikatkos siirtyy ensi viikkoon. Tämä siksi, koska jotkut asukkaat ovat valittaneet, kun ei lämmöt ole päällä ja alkaa jo vilu tulla. Joten nyt yrittävät saada lämmöt päälle tällä viikolla. Joten vesikatkos siirtyy.

Eilen sitten saatiin taloon lämmöt. Putkimiehet kävivät, mumisivat vain, ei oikein saanut kunnon tolkkua koska ne vedet nyt katkeaa että tietää varautua. Tällä hetkellä meillä on keittiö ja makuuhuone kuin saunoja, patterit hohkaa kuumuutta. Olohuoneessa taas on kylmää edelleen.

No, tämän hetken tietojen mukaan ens maanantaina ja tiistaina se vesikatkos on. Jos nyt tähän informointiin on luottaminen. Pieni epätoivo alkaa iskeä tähän toimintaan. Johan on vuodatusta.. Mutta lähdenpä tässä leipomispuuhiin, appivanhemmat tulevat illalla, niin kahvin kanssa jotain tarjottavaa.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille :)

03.09.2007 - 09:31
En ole ehtinyt päivittelemään. Eipä kyllä ole erityisemmin mitään kerrottavaakaan. Niin tasaista tämä elo ollut.

Perjantaina kävin gynekologilla. Aikamoista liukuhihnatyöskentelyä oli, mutta saipahan asiat hoidettua. Se retale vaihto e-pillerit minipillereihin, toisinsanoen kolmen kuukauden satsi maksaa kolme kertaa sen mitä edelliset pillerit, eikä niihin ole edes edullisempaa rinnakkaisvalmitetta. Jospa se pitäisi ystäväni migreenin loitolla vähän ahkerammin. Päivystyksessa aloitettu estolääkitys muuten on ollut todella hyvä. Ainakin toistaiseksi. Enkä ole huomannut että mitään erityisiä sivuvaikutuksiakaan tulisi.

Putkimiehetkin ovat muuten ainakin tässä asunnossa saaneet laitettua uudet termostaatit - tai ainakin sanovat niin.  Lähinnä kyllä näyttää siltä, että termostaatin tilalla on joku kumitulppa, koriste. Huomenna ja keskiviikkona he katkasevat vedet koko talosta klo 8-15. Ihan älytöntä. Ei voi käydä suihkussa, vessassa asioiminenkin täytyy ajoittaa just eikä melkein.. Ja pitää kaikki vedet laskee valmiiks ruokaa, yms. varten. Ja vielä kahtena päivänä koko lysti. Eihän siinä mitään, jos olisi töissä koulussa, mutta just nyt tommosen sit tekivät. Talossa kuitenkin valtaosa asukkaista on lapseperheitä ja vanhuksia. Liekö kaikki edes huomanneet sitä vaalean sinistä ilmoitusta, joka rapussa perjantaista asti ollut - en usko.

Nämä asunnot on hirmuisen vilpoisia. Luulen että ne uudet termostaatit ovat sellaisia, että tuolta jostain ne pääpirut säätävät lämmöt päälle heille sopivana ajankohtana. Kun ei noita voi itse säätää ollenkaan. Muuten irtoaa koko nuppi. Mutta siis, luulen että osaltaa tämä asunnon vilpoisuus on edesauttanut vilustuttamaan minut. Lauantaina kävimme keskustassa, kun avokki halusi ravintolassa käydä syömässä. Matkaan lähdin eskimon lailla, tai ainakin yhtä paljon oli vaatetta päällä. Illalla se kuume sitten nousikin. Ja siitä asti olo ollut mitä surkein. Tänään en edes kouluun viitsinyt kuumeisena mennä. Vaikka nyt jääkin sitten yhdet tärkeät luennot väliin.

Avokki on tänään just nyt päiväkirurgiassa, poistavat nielurisat. Täytyy meikäläisen käydä hakemassa se iltapäivällä, kun eivät laske yksikseen sieltä potilaita poies. Huomennakin ajattelin täten olla joko aamupäivän tai koko päivän kotosalla ja vahtia toista. Ja samalla yritän ite taltuttaa tätä flunssaa.

Itseltäkin poistettiin nielurisat pari vuotta sitten. Koko kevään oli kamala nielutulehduskierre, olin joka kolmas viikko hakemassa uutta ab-kuuria eikä niistäloppupeleis  ollu mihkään. Lopulta, kunnes nielussa oli kaks kananmunan kokosta palleroa jotka mätivät, niin suostuivat laittamaan lähetteen knk-polille, josta sitten päiväkirurgiaan. Mutta oli elämäni lepposin kaks viikkonen se s.loma siitä. Vihdoinkin pystyin puhumaan ja syömään ja sain luvan kanssa nukkua kun oli niin vahvat tropit kivun lievittämiseen.

Mutta lähden tästä aamupalan tekoon, jospa makuaisti olisi palannut eilisestä :)

29.08.2007 - 15:17

Aamulla heräsin automaattisesti puoli seitsemän aikoihin ja olin kuin ihan eri ihminen eiliseen verrattuna. Herätin avokin ja ruinasin häntä lähtemään reissuun, vaikka ilta menikin pitkäksi. Mutta oloni oli mainio, mitä nyt vähän väsytti lyhyiden yöunien jälkeen. Joten laitoimme kimpsut ja kampsut kasaan ja yhdenksän jälkeen lähti seuraava juna, johon ehdimme nipin napin.

Junamatka kesti liki neljä tuntia, johon sisältyi yksi vaihto. Perillä menimme suoraan hostelliin, joka oli järkytys. Ko. hostelli oli mitä ilmeisemmin koottu erilaisista perintö/huutokauppa tavaroista/huonekaluista, röökiä oli vedetty oikein olan takaa ja tupakan polttamia oli lähes poikkeuksetta kaikissa huonekaluissa, tasoissa, jne.. Minijääkaappi kävi niin ylikierroksilla että sai pelätä koska se päsähtää tuleen. Samoin televisio oli jostain 80-luvulta. Vesi oli niin klooripitoista, että olisi sama, kuin uimahallissa olisi käynyt. Sitä siis ei todellakaan voinut juoda. Itsellä ei ole mitään allergioita, mutta kyllä nokka oli niin tukkeessa, että varmasti hometta tai muita itiöitä olisi löytynyt jos olisi tutkinut joka nurkan. "Yleisissä tiloissa" oli keittiön tynkä, mutta eihän siinä voinut harkita tekevänsä ruokaa tai  pikkipurtavaa. Pelkkiä emalikattiloita ja haisevia rättejä. Ja hostellin varausjärjestelmä oli.. sanoisinko.. vanha kuin taivas. Ei tietokoneita, vaan kalenteriin kirjoitettu kaikki. Muun muassa tästä syystä emme edes saaneet varaamaamme huonetta.

Mutta, vauva oli ihana.  Sellainen tuuhea tukkainen, suloinen suppusuu. Ja todella rauhallinen. Oli ihana nähdä ystäväistäni, viimeksi toukokuussa nähty kun maha hänelle hieman jo pyöreä oli. Ja siinä me juttelimme elämän isoista pienistä asioista. Oli kyllä niin mukavaa. Sunnuntaina sitten kävimme syömässä eräässä pihviravintolassa. Oli aikamoisen hyvät ruoat.

Ja vaikka morkkaankin hostellia, niin olisin silti toivonut vähän tasokkaampaa eloa. Viihtyvyyttä. Jotain. Mutta sunnuntainen visiitti nettikahvilassa kruunasi koko reissun, siellä oli todella viihtyisää. Oikeasti. Leppoisaa musiikkia, hyvää kahvia. Olen tyytyväinen reissuun, ensi kerralla vain mennään muualle majoitukseen.

Ja on ihana aina palata kotiin!


29.08.2007 - 12:38

Sillähän se reissua edeltävä ilta alkoi. Armottomalla migreenillä. Itse asiassa se alkoi jo päivällä, mutta kitkuttelin sen kanssa ja otin kyllä ihan kunnon lääkettä ja muuten sitten yritin hoitaa itseäni. Mutta se vaan yltyi.

Tunti lääkkeen ottamisen jälkeen olo huononi. Alkoi etomaan kaikki hajut ja maut. Ei sietänyt silmät valoa. Koko kroppa oli ihan kylmä ja hikeä puski kuin mikäkin valtameri olisi sisällä myrskynnyt. En pystynyt oleen paikallaan hetkeekään ja olo oli niin surkea, että itku pääs. Ja avokki tottakai oli kaverillaan käymässä, niin ei just sillon saanut henkistä tukea.

Avokin kotiuduttua yhdeksän maissa illalla soitin ensiapuun ja sanoivat että jos siinä vähän ennen kymmentä pääsisin. Siinä sitten tehtiin lähtöä ja ajattelin että syön banaanin, kun viimeksi aamupäivällä olin syönyt. Että jos joutuu odottamaan niin verensokeri laskee ja se ei ainakaan paranna oloa. Ei tarvinnut kuin haukku, niin koko sen päivän sapuskat tuli ylös ja ulos. Yök yök.

Lopulta, yhden jälkeen sinä yönä pääsin lääkärin vastaanotolle sen kolmen tunnin odottelun jälkeen. Aloitettiin estolääkitys ja sain pahoinvointilääkettäkin. Oli ihan rempseä lääkäri, nuori mies. Kertoi yhtä jos toista uusinta tietoutta ja näin ollen lähdimme viisaampina ja edelleen huono vointisina kotiin rohdot laukussa.

Laitoin kaverille viestiä sitten kotona, ettei me nyt tullakaan. Sorry.

26.08.2007 - 12:07

Olemme just nyt täällä kaupungissa missä ystäväni asustaa. Kaikki ei aivan sujunut suunnitelmien mukaan, meinasi koko matka peruuntua. Mutta kaiken vastoinkäymisen jälkeen päätimme (lue: minä päätin puolestamme) lähteä matkaaan. Kerron ensi viikolla tarkemmin näistä koettelemuksista.

Meidän asuinpaikkamme, hostelli, on siedettävä. Vastapäätä tätä majoitusta on nettikahvila, jossa juuri kökötämme aamukahveilla. Viihtyisää ja mukavan leppoisaa musiikkia. Molemmat ikkunasta aamulla kuikuilimme, että koska tämä avaa ovensa, että päästään tyydyttämään joka aamuinen kofeiinin tarve ja lukemaan päivän lehdet ja muut "hyödylliset" sivustot. Ja nyt olemme tyytyväisiä. Meillä on vielä tovi aikaa, kunnes lähdemme syömään ystäväni kanssa johkin ravinteliin, joten käytän hyödykseni tämän ajan surffaamalla teidän blogeissanne :)

Aurinkoista sunnuntaita!

24.08.2007 - 11:25

Onpa ankeaa. Vettä sataa, välillä kauempaa kuuluu ukkosen jyrinä ja ne kirotut remonttimiehet kolistelee ylimmissä kerroksissa. Tulevat meille kuulemma ehkä maanantaina tai tiistaina. Eivät tällä viikolla välttämättä ehdi. Ihan hyvä sinänsä. En tykkäis, jos tänne tulisivat just nyt mesoomaan. Kun tänään on etäpäivä koulustakin, täytyy taas tehtäviä tehdä hampaat irvessä.

Eilen koulussa olikin mukava päivä, oli ns. laborointitunnit. Eli tehtiin kaikkia käytännön juttuja. Otettiin ekg toisiltamme ja laskimoverinäyte. Joskus aikaisemmissa opinnoissa on tuota verinäytettä vähän harjoiteltu, mutta eihän sitä sen koommin ole työelämässä tarvinnut. Joten taas pääsi kokeilemaan, kuinka taidot oli tallessa. Ja ihan yllättävän hyvin kaik sujui pienestä jänskätyksestä huolimatta.

Huomen aamuna aikasin lähdetään junalla katsomaan kaverin vauvelia. Eilen oli ihan pakko käydä ostamassa vähän viemisiä sinne. Sellaisia suloisia pehmoisia vaatteita. Tosi hankalaa, en yhtään osaa hahmottaa niitä kokoja, kuinka kauan ne pikkuruiset vaatteet mahtuvat terveelle pojalle, jolla normaali kasvuvauhti. Kun ne lapset kuitenkin kasvaa niin nopiaa. Mutta nyt lounasta tekemään. Ensi viikkoon!

Ja ihastuttavaa viikonloppua just sulle.
21.08.2007 - 17:26

No taas on uusi viikko lähtenyt käyntiin. Ja että päivät on pitkiä koulussa. Kauhulla olen miettinyt miten sitä vielä pari vuotta jaksaa. Niin alussa tämä opintie on.

Piti eilen viedä polkupyöräkin huoltoon. Takarenkaasta oli pinnoja poikki pitkälti toistakymmentä, niin ei kovin uskaltanut puotella menemään, ettei jossain jyrkemmässä mutkassa ihan soikeeks mene. Sit ois ollu vähän isompi remontti tiedossa.. Ilmeisesti katukivetyksiin olen vähän liian lujaa täräyttänyt, kun pinnat oli menneet. Mutta tänään jo pyörän sain haettua ja oli kiristänyt dynamon, kun aina se lompsahti alas kun vähän tärähti ja sit kuulu kolina ja pauke loppumatkan. Mutta nyt kulkee pyörä kuin unelma!  <3

Viikonloppuna olimme aika paljon kotosalla, vuokrattiin leffa ja käytiin eräässä ilmaistapahtumassa keskustassa. Ja avokki teki aivan ihanaa ruokaa, hänen bravurinsa. Pihvit kermakastikkeessa kera ranskalaiseten perunoitten. Itse osaan pihveistä vain jauhelihapihvit ja  that's it. Ihanaa saada välillä toisen tekemää ruokaa.

Aivan kaaosta täys on meidän huusholli. Vaihtaavat tässä talossa pattereiden jotain venttiilejä tästä päivästä alkaen. "Olisi suotavaa esteetön pääsy pattereille". Toisin sanoen. On olohuoneessa, keittiössä ja makuuhuoneissa - kaikissa huoneissa! koko omaisuus keskellä lattiaa. Ja elin toivossa että tänään kävisi joku putkimies katsomassa nuo meidän venttiilit, kun asutaan asunnossa 1, niin ajattelin hyväuskoisena että järjestyksessähän nuo asunnot kulkevat läpi. Niin kissan viikset. Mitään ei ole tapahtunut koko päivänä. Eli nyt meillä on saaret huoneiden lattioilla kunnes täällä ulkopuoliset käyvät häirihtemässä.

Alanpa taas opiskella ja tehtäviä tehdä. Täytyy nyt arkena töitä paiskoa ihan kunnolla, kun viikonloppuna ollaan menossa sinne ystävän luokse vaavelia tervehtimään, niin ei sitten ehdi liikoja päntätä kirjoja.

17.08.2007 - 10:49
Viikonloppu häämöttää. Tänään ei ole edes koulua, onneksi! Saatiin kyllä todella kiitettävästi tehtäviä, että sen puoleen kyllä on päiväksi aktiviteetteja.

On viikko mennyt nopeaan. Joka päivä koulusta saatu jotain opiskeltavaa (no ei sitä muuten opi). Ja eilen urakoitiin ihanat verhot ikkunoihin, niin kyllä nyt pimentää ja auringon pitää loitolla. Myönnän että epäilevällä kannalla olin avokkini raksa-taidoista, mutta hyvinhän se meni kun ensin käytiin vähän keskustelua siitä kuuluuko ne verhot laittaa ikkunan karmeihin kiinni vaiko sinne yläpuolelle, seinään.

Ja sitten. Voi ihanaa. Kaverini sai jokin aika sitten vaavelin, pienen pojan. Nyt poika on pari viikkoa vanha. En ole edes itse vielä nähnyt tätä ihanuutta, kun he asuvat kaukana toisella paikkakunnalla.. Mutta sain kunnian päästä kummiksi. Olen vallan tohkeissani kyseisestä luottamuksesta. Viikon päästä ollaan menossa visiitille heidän luokseen. Ja noloa (?) kyllä, en ole edes tavannut lapsen isää. Sekin tekee tästä luottamuksesta suuremman oloista.

Jaa miksi en ole tavannut tätä isää? ..No, tämä ystäväni muutti tältä paikkakunnalta tuonne kauas joskus pari vuotta sitten ja tapasi siellä asuessaan tämän miehen. Valitettavasti en ole ikinä, syystä taikka toisesta, päässyt käymään heidän luonaan lukuisista suunnitelmista huolimata. Vaikkakin tämä ystäväni on kyllä täällä käynyt ja olemme aina silloin tavanneet ja pitäneet muutenkin aktiivisesti yhteyttä, niin yleensä miehet vain on jätetty pois tyttöjen tärskyistä.

Että näin. Olen kovasti pohtinut, mitä tälle pienelle siihen nimenantotilaisuuteen ostaisi. Vanhemmilla ei ole mitään toivomuksia. Että ihan perinteinen kummilusikka/-valokuvakehys vai mikäköhän olisi sopiva tapa muistaa? Vinkkejä kiitos :)


14.08.2007 - 16:47

Olipa kerran synkkä ja myrskyinen iltapäivä..

Tänään, kun tulin koulusta siinä kahden jälkeen suoritin pakollisen imuroinnin ja tein läksyt. Yks kaks tuli ihan hirmu hämärää, niin kuin joku olisi laittanut hupun auringolle, joka koko päivän on jaksanut paistaa ja porottaa kirkkaalta taivaalta. Ihan selkäpiitä alkoi karmimaan. Kuului ukkosen jyrinää kauempaa ja mustia pilviä kerääntyi taivaalle. Ja tsadam. Niin aukesivat taivaan hanat. Nimittäin vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Salamat välkkyivät kirkkaina, ukkonen pauhasi ja vettä lotisi. Ja vieläkin jyrisee ja salamoi, vaikka tuosta hirvityksestä on jo tunti.

On muuten todellakin ankeaa palata kouluun. Ettekö usko? Syytä olisi. Nimittäin sellainen määrä _taas_ tuli tehtäviä, että oksat pois! Ja jo meitä pelotellaan kurjilla tenteillä ja latinalaisilla sanahirviöillä. Meidän ryhmään muuten tuli muutama uusi opiskelija, kun kesän aikana muutama oli päättänyt keskeyttää opinnot.. Yksi niistä on varsinainen älykkö; tietää kaikesta kaiken ja pälyilee rilliensä takaa viisaampana kuin kukaan (ainakin antaa sen vaikutelman). Toinen uusi rouva on kokenut yhtä ja toista, aina löytyy taskusta joku vinkki tai niksi miten jostakin asiasta selviää, erittäin äänekäs persoona. Kolmas rouva on hyvin neutraali ja huomaamaton, oikeasti viksun oloinen ja mukava. Neljäs rouvista on selkävaivainen, lupsakka savolainen. Kaikilla heillä lapsia, joten juttua peruskoulun alkamisesta piisasi pitkin päivää. Tunnenko oloni jokseenkin ulkopuoliseksi ryhmässä, jossa kaikilla muilla viidellätoista lapsia ja elämänkokemusta ja vakiintunut elämä? -Kyllä, toisinaan.

13.08.2007 - 17:30
Turhaa, niin turhaa oli eilinen, jokseenkin ihanan tuntuinen jänskätys. Olen jopa vähän pettynyt tähän päivään. Oli hyvinkin tylsää palata tähän arkeen. Ei meinannut jaksaa istua edes sitä puoltatoista tuntia rauhassa, seuraavaan taukoon asti.  Eikä toivoakaan, että olisi jotenkin pehmeä lasku todellisuuteen. Heti huomiseksi olisi tehtävänä kolme (3) tehtäväpaperia, eli läksyjä. Kussakin monisteessa on viidestä kymmeneen kysymystä. Vaikkakin ovat lyhyitä kysymyksiä, niin kyllä hetki menee että vastaukset niihin löydän.

Ja kun sitten koulusta pääsin livahtamaan pois (myönnän, lähdin puolituntia etuajassa), niin suuntasin suoraan vuokraemännän kanssa sinne kaupoille. Laitettiin mittojen kanssa tilaukseen verhot, ilmeisesti tällä/ensi viikolla saapuvat. Sellaiset aika neutraalin väriset pimennysverhot tulee makuuhuoneeseen ja keittiöön. Olohuoneeseen sitten tavan rullaverho, jossa oli jotain aika neutraalia raitaa luonnon vakoisella pohjalla. En kovin räikeitä verhoja tänne halunnut, kun omistajahan koko lystin maksoi ja näistä kapistuksista pitäisi olla iloa seuraavillekin asukeille. Saatiin vielä vuokraemännältä ihkauusi tuuletin, kun olin puhelimessa (ilmeisesti hyvin vahvasti) vonkunut ja vinkunut kämpän kuumuutta.

Olen miettinyt tämän blogin tarkoitusta. Tai mitä te haluaisitte minun tänne raapustavan, jotta jonkun mielenkiinto pysyisi yllä. Niin en todellakaan ole löytänyt vastausta tähän. Joten, kunnes toisin ilmoitetaan, niin tämä on jonkin asteinen päiväkirjanen. Ja jos ajatuksiinne tulvahtaa kysymyksia tai ajatuksia, niin jaa ne kanssani. Kovin hiljaista kun on kommenttilootissa ollu.. *örf*

12.08.2007 - 17:30

Lapsenmielinen jänskäpänskätys on ollut tän päivää. Iltaa kohti vaan perhoset vattassa lisääntyy. Nimittäin huomenna alkaa koulu! Ja vaikka ajatus sinne palaamisesta vähän jopa harmittaa, kun sitä on sinne teljettynä viitenä päivänä viikossa, niin silti tänään on perhosia ilmaantunut. Tämmöistä  reaktiota en näin vanhana enää osannut odottaa. ;)

Muistan, kun pienenä oli ihan huisin jännää ja kihelmöivää ennen koulun alkua, kun ostettiin uusia vaatteita, reppu, kyniä ja muita hienouksia. Tosin, itsekin ostin nyt kaksin kappalein Nanson veskoja, joihin tarvittaessa voi kokonsa puolesta sulloa koulutavaratkin. Lisäksi investoin uuden isomman Snoopy-penaalin, jonne mahtuu kaikki romppeet - kynät, kumit, kalvotussit, muistilaput, huulirasva, viivotin, jne.. Ja olen ihan vain muutaman vaatekappaleen ostanut.

Ja niin kuin pienempänäkin, niin myös nyt on huippua nähdä luokkakavereita. Kaikkia ei kuitenkaan kesällä tapaa edes sattumalta. Itse asiassa vain yhden kanssa olen pitänyt säännöllisesti yhteyttä. Meidän ryhmä kun on pääasiassa meikäläistä 15-25v. vanhempaa sakkia, niin ei kovin tiiviitä siteitä ole itsellä tullut luotua. Ei sillä, kaikki ovat ihania persoonia! <3

Joten huomista odottelemaan :)

11.08.2007 - 15:10
Olenpa väsynyt. En haluaisi palata tulevana maanantaina opinahjoon. Miten sitä jaksaa kesän jälkeen rauhoittua koko tulevaksi syksyksi ja talveksi istumaan 8h/pvä viitenä päivänä viikossa. Kun mielummin olisin töissä. Saisi olla ihmisten kanssa tekemisissä ja saisi palkkaa. Onneksi on peräti kolme työharjoittelua, mutta sekin on niin tuurissaan että pääseekö sitä sitten mukavaan paikkaan ettei tarvitse hampaita kiristellä.

Eilen olin siippani kanssa töissä eräässä ulkoilmatapahtumassa, jossa kävijöitä oli kuulemani mukaan alle 4 000. Voi kamala mikä helle päivä oli. Mittari lähenteli liki 30astetta ja hiki virtasi. Oli rankkaa olla tuossa lämpötilassa ulkona paahteessa töissä ja liikkeessä noin 12h. Nestettä meni 8-9kpl puolen litran pulloja erinäisiä limukoita ja lähdevettä. Iho oli hiestä ja likaisuudesta niin nihkeä, että kun käsivarsi kosketti toista, niin ne liimautui yhteen. Yök. Ja vaikka yöllä kotiin tullessa kävi suihkussa, niin aamulla oli uusi nihkeys yön kuumuudesta.

Tähän meidän vuokrakaksioon paistaa inhottavasti iltapäiväaurinko siinä klo 16 etiäpäin. Lämpötila nousee useamman asteen, eikä keittiössä pysty tekemään mitään. Ja läpivetoakaan ei saa aikaiseksi. Joten, otinpa tällä viikolla matkapuhelimeni kouraan ja soitin vuokraemännelle (joka muuten on kaikista paras!) ja surkuttelin tilannetta. Hän lupasi investoida tähän asuntoon sitten sellaiset jonkinmoiset rullaverhot, tms.. Jos niistä olisi edes vähän apua. Maanantaina koulun jälkeen menen hänen kanssaan ne ostamaan. Että sitä odotellessa...

Nauttikaa auringosta! :)

11.08.2007 - 14:31

Liisa heitti meemillä. Alla oleva kursivoitu teksti on kopioitu hänen blogistaan.

Ohje:
Mene blogilistalle valitse 3 satunnaista blogia vuorotellen ja ota niiden osoitteet ja nimet ylös. Tee sitten postaus omaan blogiisi, johon kopioi tämä ohje ja laita satunnaisten löytöblogiesi nimet linkkeinä loppuun.

Lähetä sitten seuraava viesti niiden satunnaisten blogien kommenttilaatiokoihin mielellään oman postauksesi permalinkin kanssa (Vuodatuksessa saat permalinkin kun napsautat postauksen otsikkoa hiiren vasemmalla ja kopioit selaimesta osoitteen hiiren oikealla kommenttilaatikkoon):

Hei,

Onneksi olkoon! Olet mukana 3 satunnaista blogia -meemissä :) Lähetä tämä viesti kolmeen satunnaiseen blogiin! Käy meemin lähettäjän blogissa, katsomassa tarkempi ohje. Jätä myös meemin lähettäjälle viesti kertomalla viidellä sanalla itsestäsi, joista yksi sana on satunnainen. Esim. Utelias nainen, joka nukkuu satunnaisesti. Huom. tämän meemin jatkaminen on vapaaehtoista :)

Kolme satunnaista blogia blogilistalta on

Herkkupuoti

Sanoja, sanoja, sanoja

ikuisuus on helppo saada hetkeen mahtumaan

09.08.2007 - 10:39
Olen tooosi huono tässä jutussa nyt. Osaisko joku ihana immeinen auttaa?! Toivon totisesti!

Nimittäin propleemani on tuo linkittäminen. Miten ja missä saan linkitettyä esim. muita blogeja/www-sivuja?! Olen syntyjään blondi, vaikka kovasta olen yrittänyt muuttaa sitä käsitystä itsessäni, mutta jälleen taas joudun turvautumaan muiden apuun ja viisaisiin neuvoihin?! Varoitan, että joudutte kenties vääntämään asian rautalangasta.

Edit. 11.8.07
Onnistuin! Kiitokset niin Liisalle, kuin Esterille kärsivällisestä neuvomisesta. Tästä voinkin jatkaa taas eteen päin ennen seuraavaa haastetta!